Esittelemme tällä sivulla erilaisia
rakennusprojekteja, joita seuraamme alusta loppuun saakka kuvien
kera.
Kalskeen ampumajaostolle
rakennettiin ”hiihtomaja”
Kangasniemen Kalske ry:n ampumajaosto rakensi komean
toimitsija/huoltorakennuksen kirkonkylän pururadan kupeessa sijaitsevalle ampumapaikalle. Rakennus palvelee liikkuvia kuntalaisia
yhtenä paikkakunnan liikuntapaikoista.
Projekti käynnistyi toukokuun 2005 lopussa, jolloin Kalske kääntyi
Kangasniemen Huvilaveistämön puoleen.
- Kerroimme heille oman visiomme, millainen rakennuksen pitäisi
mielestämme olla. Pian saimme heiltä piirustukset, jotka
tuntuivat heti hyviltä, ainoastaan yksi ikkuna poistettiin,
kertoo ampumajaoston puheenjohtaja Irma Tiihonen.
 
Lähtövalmis hirsikehikko.
Huvilaveistämöltä tilattiin täydellinen puuosatoimitus,
joka saatiin heinäkuun lopussa. Kehikon kasaus aloitettiin välittömästi
sen jälkeen. Noin viikossa ahkerat talkootyöläiset saivat
kehikon pystytettyä.
- Hirret olivat hyvin merkittyjä. Jotkut meistä etsivät
osia, muut kokosivat niitä. Mitään ongelmia ei tullut, Tiihonen
kertoo.
Kaikki työt toteutettiin talkoovoimin. Rakennusporukan koko
vaihteli kuudesta kymmeneen henkilöön. Kehikon
pystytysvaiheessa kalskeelaiset tekivät kokonaisia työpäiviä,
koska se sattui sopivasti lomien aikaan. Muuten talkoita pidettiin
pääsääntöisesti arki-iltaisin.
- Kaikki on sanoneet että tätä on ollut ilo tehdä. Rakennus
on hyvän mallinen ja puutavara erinomaista. Ja porukkahenki on
ollut hyvä.
Toimiva, maisemaan
sopiva rakennus
Hiihtomaja-työnimellä kutsuttava rakennus on kaunista
katseltavaa. Se kohoaa ylväänä kuusimetsän reunaan ja näyttää
kuuluvan juuri siihen paikkaan. Rakennus on koottu viiden tuuman höylähirsistä
ja julkisivuun tuo lisää näyttävyyttä komea torni.
-
Torni toimii ajanotto- ja kuulutustiloina, meidän piti saada
paikka, josta on hyvä näkyvyys joka suuntaan. Ja onhan se kivan
ja erikoisen näköinen, toteaa Tiihonen.
Muissa tiloissa on kahviopaikat 30 henkilölle ja sinne
rakennetaan myös takka, jossa on ihana lämmitellä kylminä
talvipäivinä. Urheilukilpailujen lisäksi rakennus soveltuu myös
vaikkapa pikkujoulujen viettopaikaksi. Positiivista huomiota se
herätti jo rakennusvaiheessa.
- Meillä oli piiricupin kisat, joissa
ihmiset ihastelivat hiihtomajaa kovasti ja kyselivät mistä tällaisen
voi saada. Ohjasin heidät ottamaan yhteyttä Huvilaveistämöön,
sanoo Tiihonen.
Kuvia Kalskeen
rakennusprojektista
Kuvia valmiista hiihtomajasta
|